Yamaha FG-411-12

"Sandra" tuli Joensuussa vastaan joulukuussa 2007 käytettynä, halpaan hintaan, päivänä, jolloin taskussa oli satasen verran ylimääräistä. Kasteensa kitara sai Folkswagenin Sandra Of St. Muran äänityksissä – Harri Marstion fiittaamasta kappaleesta tuli yhtyeen ensimmäinen radiohitti ja tämä 12-kielinen on sen introsta lähtien selvästi kuultavissa.

Soittimen talismaaniluonne vahvistui, kuin Huojuvan ladon ensimmäinen radiohitti Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita oli myös Sandralla kitaroitu.

FG-411-12 on Yamahan halvemman pään soittimia. Bassopään toisto ei ole kovin muheva ja täyteläinen, mutta kun Ladossakin on basisti, niin kitara on hoitanut hommansa äänimaisemien ja harmonioiden rikastajana muiden soitinten seassa. Toki, kun olen kuullut esimerkiksi Pilli Pajukallion 12-kielistä Martinia, on tullut mieleen, että kyllähän rahalla vastinetta saisi.

Elektroniikka tästä puuttuu, joten Sandra on studiohommien lisäksi esiintynyt toistaiseksi vain joillakin täysakustisilla keikoilla.

Äänessä: Sandra Of St. Mura ja Isoisän uni Folkswagenin cd:llä Kyläkaupan rappusilla (2008). Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita Huojuvan ladon levyllä Lähde länteen! (2010). Valtimon Seiska ja Rakkaus on sotaa Huojuvan ladon levyllä Rakkaus ja juuret (2012).

hl_r_ja_j_2012_13_pieni.jpg

12-kielisäänityksiä Huojuvan ladon Rakkaus ja juuret -levylle kesäkuussa 2012 Ykä Vähäkallion kotistudiossa Outokummussa. Kuva: Ykä Vähäkallio

> seuraavaan kitaraan

< takaisin Suonnan kitarasivuille