Kononen & Pajukallio

Kononen & Pajukallio yhdistää kaksi keskeistä karvaturria suomalaisista kantripiireistä. Huojuvan ladon Suonna Kononen ja Freud Marx Engels & Jungin Arto Pajukallio soittivat ensimmäisen duokeikkansa keväällä 2017. Yhteistyö oli alkanut aiemmin jo Pillin perustamassa Kevyet Mullat -suomikantri-cover-yhtyeessä, joka on julkaissut toistaiseksi yhden pitkäsoiton, albumin Mylsä (Maaseutumusiikki 2015). Huojuvan ladon suomikantri-tribuuttilevyllä Takkulan baari (Ramasound 2017) Pilli vierailee kahden kappaleen solistina.
Duo huomattiin ketteräksi välineeksi tehdä keikkaa kahden miehen akustisen kitaran partiona. Mukana kulkee tarpeen vaatiessa huuliharppuja, mandoliini, sähkökitaroita ja digipiano. Ohjelmistossa kaksikolla on omien laulujen lisäksi poimintoja Huojuvalta ladolta ja Freukkareilta ja suomalaisen kantrin ja folkin historiasta: Kari Kuuvan Nukkekoti, Äimän Vanhat omppopuut, Jussi Raittisen Ricky Nelson -käännös Luokkajuhlat, Markku Salon Hank Williams -käännös Minkä kaipuullensa voi, Rauli Badding Somerjoen Johnny Cash -käännös Yksi vain ei tuu, Juliet Jonesin Sydämen Kantri...
Ensimmäinen Kononen & Pajukallio -julkaisu oli cover Kari Kuuvan kirjoittamasta Jarno Sarjas -klassikosta Nukkekoti, joka julkaistiin vuonna 2018 suomikantrin 50-vuotisjuhlakokoelmalla Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt (Maaseutumusiikki). Varsinainen esikoislevy, kuuden laulun mini-cd Mutaisista vesistä julkaistiin 10.10.2019. Ensimmäinen Youtube-singleirroitus oli Metsähovin pojat.
Kononen & Pajukallio äänitti keikkoja syksyn 2019 kiertueellaan. Nauhoituksista julkaistiin lokakuussa 2020 duon ensimmäinen pitkäsoitto Metsähovin pojat – Live. Vain cd-versiona julkaistu levy on saatavilla esimerkiksi Levykauppa Äxässä. Albumin single- ja YouTube-irrotus oli Särkynytsydämiset (viekää minut baariin).
Loppuvuonna 2021 Bluelight Records julkaisi duolta uuden singlen Aivan mahtavaa, ja maaliskuussa 2023 oli vuorossa seuraava sinkku, Yksinäisen miehen juna.




Tulevat keikat 2023:
21.07.2023 (pe) Kouvola, Myllykoski, Vanha Viiala (Kymi Libri -iltaklubi)
Menneet keikat:
06.05.2017 (la) Ilomantsi, Petkeljärven retkeilykeskus 12.05.2017 (pe) Lahti, ravintola Karanda 13.05.2017 (la) Mikkeli, Wanha Wetteri 18.05.2017 (to) Helsinki, Bar Mendocino 19.05.2017 (pe) Helsinki, Hietaniemi (yksityistilaisuus) 19.05.2017 (pe) Kirkkonummi (yksityistilaisuus) 23.09.2017 (la) Pirkkala, Reippi (Reipin kantrit) 29.12.2017 (pe) Helsinki, Kontula (yksityistilaisuus) 17.02.2018 (la) Mikkeli, Keskusbaari 07.07.2018 (la) Joensuu, Kerubi (Ilovaari) 14.09.2018 (pe) Helsinki, On The Rocks (Mikko Alatalon Viimeinen juna -levyn julkaisukeikka) 15.09.2018 (la) Lieksa, Kolin kylä, Kolin Ryynänen 28.09.2018 (pe) Vantaa, Myyrin Krouvi (Oktoberfest) 24.11.2018 (la) Forssa, kirjasto (Suomikantri-keskustelutapahtuma) 24.11.2018 (la) Forssa, ravintola Puistolinna 07.12.2018 (pe) Mikkeli, Bar Dom 12.12.2018 (ke) Helsinki, Kirjakauppa Nide (Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt -kirjanjulkaisu) 01.02.2019 (pe) Outokumpu, Ravintola Metsähovi (Juuret-festivaali) 19.04.2019 (pe) Karkkila, Pikkupässi 27.04.2019 (la) Koria (yksityistilaisuus) 18.07.2019 (to) Seinäjoki, Cafe Bar Palaveri 26.07.2019 (pe) Salo, Kitulan kulttuuripysäkki (Suomikantri-ilta) 27.07.2019 (la) Pirkkala, Reippi (Reipin kantrit) 14.09.2019 (la) Lieksa, Kolin kylä, Kolin Ryynänen 15.09.2019 (su) Joensuu, Konservatorio (Joensuun kirjallisuustapahtuma) 10.10.2019 (to) Joensuu, Sointula (Kohtuus-juhlan jatkot) 11.10.2019 (pe) Jyväskylä, Pub Juoma 12.10.2019 (la) Ruokolahti, Alppimaja 18.10.2019 (pe) Hämeenlinna, Pub Vanha Nalle 19.10.2019 (la) Loviisa, Hotelli Zilton 25.10.2019 (pe) Riihimäki, Bulldog Bar 26.10.2019 (la) Pieksämäki, Hilpeä Hospodar 01.11.2019 (pe) Pyhtää, Club Bakkanaali 02.11.2019 (la) Raisio, Music Bar Sävel 15.11.2019 (pe) Joensuu, Elokuvateatterikeskus Tapio (Rokumentti) 16.11.2019 (la) Iisalmi, Graceville 22.11.2019 (pe) Mäntsälä, Coto Bar & Grill 23.11.2019 (la) Helsinki, Cafe Bar 52 29.11.2019 (pe) Nurmes, Bomban talo 30.11.2019 (la) Juuka, Pub Olkkari 29.02.2020 (la) Somero, ravintola Hämeenportti 31.07.2020 (pe) Pirkkala, Reippi (Reipin kantrit) 05.09.2020 (la) Kouvola, Myllykoski, Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa (Kymi Kantri 2020) 02.10.2020 (pe) Hämeenlinna, Pub Vanha Nalle (Metsähovin pojat -levynjulkaisukiertueen aloitus) 03.10.2020 (la) Riihimäki, Bulldog Bar 09.10.2020 (pe) Kuusankoski, Pato-klubi (Taideruukki) 10.10.2020 (la) Lieksa, Kolin Ryynänen 26.10.2020 (ma) Helsinki, Papu-galleria (Olli Nurmen valokuvanäyttelyn avajaiset) 19.11.2020 (to) Joensuu, Sointula 21.11.2020 (la) Karvia, Kyläkrouvi 20.08.2021 (pe) Vantaa, Club Hassel 21.08.2021 (la) Somero, Jussin baari (yksityistilaisuus) 08.10.2021 (pe) Joensuu, Pub Takatasku 12.11.2021 (pe) Hämeenlinna, Pub Vanha Nalle 13.11.2021 (la) Riihimäki, Bulldog Bar 18.06.2022 (pe) Kaavi, tori (Kaavi Kantri & Blues) 17.09.2022 (la) Lieksa, Kolin kylä, Rinnetupa (Ruska Blues) 12.02.2023 (to) Helsinki, Kaupungintalo (Tieteiden yö) 10.03.2023 (pe) Rauma, Unajan kylä, Tapiola 11.03.2023 (la) Parainen, Jazz Café AXO 30.03.2023 (to) Joensuu, Sointula 31.03.2023 (pe) Valtimo, Osulan Baari 01.04.2023 (la) Ilomantsi, Suomirokkia-näyttely
Keikkakontaktit:
Dex-viihde / Zellu Starck, puh. 0400 503 383, email: zellu.starck@dexviihde.fi
Linkit:
Kononen & Pajukallio Dex-viihteen sivuilla Huojuvan ladon Facebook, jossa ajoittain myös Kononen & Pajukallio -postauksia Suonna Konosen Twitter, jossa ajoittain myös Kononen & Pajukallio -postauksia
Valokuvia keikkapromootioon ja lehdistön käyttöön (isokokoinen tiedosto aukeaa kuvaa klikkaamalla):

Kuva: Zac Arkel

Kuva: Olli Nurmi

Kuva: Olli Nurmi

Kuva: Olli Nurmi |