Jokisaarnat – Kirjallisia melontoja
Suonna Kononen Reuna Publishing House 2023 Julkaistu huhtikuussa 2023 162 s.

Jokisaarnat yhdistelee erilaisia kirjallisia genrejä, retkikertomusta ja kirjallisuusesseetä, ja on kai tuolla henkilökohtaisempaakin tunnustuksellisuutta ja maailmanmenon pohdintaa mukana. Melontaopas tai hartauskirjallisuutta Jokisaarnat ei sentään ole, vaikka niinkin on jo ehditty luulla.
Olen melonut kajakilla harrastukseksena jo 90-luvulta. Kerron kirjassa, kuinka vanhempi toimittajakollega Esa Vilenius Etelä-Saimaa-lehdessä teki minusta melojan. Suosikkejani on rauhallinen jokimelonta lähiretkeilyperiaatteella kotimaakunnassani Pohjois-Karjalassa. Harrastuksen extreme-laita, koski- ja merimelonta eivät ole meikäläisen kakkupaloja.
Jokisaarnoihin sain alkuoivalluksen Pyhäselän Nivanjoella. Olin tehnyt toimittajan päivätyössäni haastattelun kirjailija Matti Mäkelästä kodissaan Nivanjokivarressa. Hoksasin, että voisin yhdistää retkikertomuksen ja kirjallisuusaiheiset tekstit. Rupesin metsästämään kirjallisia jokia. Jokisaarnat on tämän harrastuksen tulos. Mukana on itse ottamani valokuvakuvitus.
Suomen Tietokirjailijat tuki kirjan kirjoittamista apurahallaan, ja kouvolalainen Reuna Publishing House otti genrejä väistelevän kirjan julkaisuohjelmaansa. Äänikirjan luin itse, ja se on kerännyt rauhalliseen tahtiin kirjabloggarienkin huomiota.
Kirjan esittely ja tilauslomake kustantajan sivuilla täällä.
YLE Joensuu teki 04.05.2023 haastattelun, joka on kuunneltavissa Areenassa.
Ensimmäisen arvion kirjoitti Mika Kähkönen Rajatapauksia-blogiinsa 12.05.2023.
Kini vinkkasi kirjasta Kirjavinkeissä 20.05.2023.
Sonja Kortelainen esitteli kirjan Liperin kunnan sivuilla 22.05.2023.
Jukka Ahtela arvioi Kulttuuritoimituksessa 25.05.2023.
Anneli Airola arvioi Kirjojen kuisketta -blogissa 25.05.2023.
Henri Jumppasen Jokisaarnat-reportaasi Karjalan Heilissä 07.06.2023.
Johanna Suominen arvioi Karjalaisessa 10.06.2023.
Johanna Suomisen arvio julkaistiin myös Savon Sanomissa 11.06.2023.
Kirjailijan Jokisaarnat-aiheinen kolumni Kotiseutu-uutisissa 30.06.2023.
Eija Komun arvio Somero-lehdessä 30.06.2023 (maksumuuri).
Riitta Mikkonen haastatteli Viikko Pohjois-Karjalaan 19.07.2023.
Juha Mäkinen arvioi Leevi levitoi -blogissa 23.07.2023.
Katri Kantola arvosteli Ylä-Karjalassa 27.07.2023.
Pasi Huttunen palasi kirjaan Kulttuuritoimituksessa 10.08.2023.
Ville Hänninen arvioi Parnassossa 4/2023.
Ilta-Kanerva Kankaanrinta arvioi Yliopisto-lehdessä 9/2023.
Aino-Maria Savolainen arvioi Amman kirjablogissa 28.02.2024.
Pekka Jurvelin arvioi Jokiblogissa 07.03.2024.
Jonna Riikonen arvioi Kirjakaapin kummitus -blogissa 27.04.2024.
Anukatrin arvio Anun ihmeelliset matkat -blogissa 12.10.2024.
Melojan itsensä lukema äänikirjaversio löytyy esimerkiksi Storytelistä.

Kirjan kansikuva Suonna Kononen (Kontiolahden Höytiäisen kanava), kannen taitto Jaana Rautio (klikkaa kuva auki isommaksi)

Kirjailijakuva median käyttöön, Suonna Kononen Kontiolahden Puntarikoskella, kuva Minna Raitavuo (klikkaa kuva auki isommaksi tiedostoksi, mainitsethan kuvaajan nimen)

Kirjailijakuva median käyttöön, Suonna Kononen Taivalkosken Jokijärvellä Kalle Päätalon synnyinkodin pihamaalla, kuvanveistäjä Veikko Haukkavaaran Uneutetun vonkamiehen vierellä. Kuva Suonna Kononen (mainitsethan kuvaajan nimen)
|