Martin D-41 (2004)

Kuten näitä kitaratarinoita lueskellut on huomannut, akustinen kitara on meikäläisen sielunsoitin. Sähkökitaroiden parissa on hauska käydä vieraissa, mutta akustinen on kuin kotiin tulisi.

35 vuotta halpoja kaukoidän ja Pietarsaaren akkareita hakattua, musiikkihommissa hieman jo eteenpäin päästyä tuli olo, että ansaitsisin hyvän amerikkalaisen kitaran. Rahaa piti kerätä, ja keväällä 2013 sitä oli koossa sen verran, että rupesin etsimään hyvää käytettyä Martinia. Mallin suhteen olin avoin. Vuosien varrella suoritettujen kokeilujen jälkeen tiesin, että D-28, HD-28, D-35 tai D-41 kävisi. Jälkimmäinen löytyi sitten käytettynä Jyväskylästä, yksityishenkilön Amerikasta tuoma yksilö, lavan takana on newyorkilaisen Matt Umanov Guitars -lafkan dekaali. Voisi siis arvella, että kitara on päästy valitsemaan isommasta joukosta eikä ainokaisesta.

Soundi on ihana niin kuin se hyvissä ruusupuukitaroissa on, vetisen mehevä ja rehevä verrattuna tummemmin ja karummin soiviin mahonkisiin. Hankala kuvailla sanoin. No, Neil Young -fanit tietävät. Hey Hey, My My, se lätisevä soundi on ruusupuisen Martinin soundi.

Kitara sai nimen ostopäivänä. Pienten miesten Jäky Järnefelt oli sattumoisin tekstiviestiyhteyksissä, ja kerroin että olen ostanut Martinin, mikäs hänelle pitäisi laittaa nimeksi. Susannat ovat yleensä olleet mukavia, ruskeasilmäisiä, sanoi Jäky. Sussu. Aamen.

Reino Rinteen 100-vuotisjuhlavuoden kymmenet runomusiikkikeikat olivat toukokuussa 2013 alkamassa, ja Sussu pääsi oitis tositoimiin. Akustinen sointi oli alusta asti erittäin hyvä, mutta K&K-mikityksen kautta olennaisesti lähtötasoa ohuempi. Kitarapaja selvitti, että tallan alla oleva bridge plate oli alkanut kuivamisen vuoksi irrota, ja platessa kiinni olevat mikrofonit eivät siis saaneet kunnon kontaktia kannen värähtelyistä. Onneksi kitaran kansirakenteita ei tarvinnut ruveta höyryttelemään auki, vaan Paja sai liimattua platen kiinni. Suomen kuivat talvet ovat kitaroille pahoja, ja aiemmat omistajat olivat laiminlyöneet kitaran kostuttimen käytön.

Korjauksen jälkeen soundi on myös mikityksen ja PA:n kautta kohdallaan. Käytän välissä vielä K&K:n esivahvistinta. Kiertoherkempi D-41 on kuin muut kitarani, ja isoilla ja äänekkäillä keikoilla joudun laittamaan ääniaukkoon mustan kumilätkän.

Onko Sussussa kitaraa loppuelämäksi? On ja ei. Keikoille voisin ottaa pariksi D-18:n, jonka mahonkinen ääni sopisi joihinkin kappaleisiin. Kotiin sävellyskitaraksi D-45. Ehkä sitten joskus eläkeläisenä, jos finanssit on saanut hoideltua kuntoon siihen mennessä.

Äänessä: Huojuvan ladon käytännössä kaikilla äänityksillä vuodesta 2013 lähtien, joilla akustista kitaraa soitan. Varsin hyvin D-41:n soundin kuulee Kevyiden Multien kappaleelta Vanhat omppopuut (singlellä 2014 ja Mylsä-albumilla 2015). Kitarani on oikeassa laidassa, vasemmassa on Pilli Pajukallion 12-kielinen Martin.



Tositoimissa Reino Rinne -runomusiikkikeikalla Kuusamossa kesäkuussa 2013 Pekka Myllykosken ja Sussun kanssa. Kuva: Seppo Kononen

> seuraavaan kitaraan

< takaisin Suonnan kitarasivuille